2015-07-01

Siirtolapuutarha avoinna, osa 3/3

Toinen erityisen viehättävä puutarha on saaren länsirannalla. Jo sisääntulosta tiesin, että täällä asuu puutarhuri, joka ymmärtää kasvuolosuhteista vaikka mitä.


Rakennuksen itäreunalle, sisääntulokäytävän viereen oli istutettu varjon kasveja; rodoja, kuunliljaa, saniaisia sekä turvepenkin eteen rahkasammalta. Taustan puupino toi oman ripauksen tunnelmaa.


Polun kiertäessä etelän puolelle on seuraavana istutus kuivalle aurinkoiselle kalliolle. Kuljen polkua alas kohti rantaa. Vilkaisen taakseni, ja kas, sekin näkymä on ajateltu. Polun varteen on aseteltu pientä bongattavaa.




Näkymät ovat huikeat, katseli mihin suuntaan tahansa. 






Puutarhaa on pengerretty rinteeseen taidokkaasti ja yhdellä pengerryksellä on vesiallas. Kivikon kasvit ja kivitaide ovat viehko yhdistelmä.


Terassilta vesialtaan, valkokuusen ja hakuropajun yli on upea näkymä järvelle. Puutarhan ja järven välissä näkyy jo sammaloitunut kiviaita. Se ei ole puutarhurin itsensä rakentama, vaan on osa Vasikkasaaren historiaa. Venäläiset sotavangit rakensivat sen vankeusaikanaan vasikkahaan aidaksi.

Tämän puutarhan joka kolkka on huolella siistitty ja näkee, että sitä on hoidettu rakkaudella.

Lämmin kiitos kaikille Vasikkasaaren Avoimet puutarhat -tapahtumaan puutarhansa avanneille! Annoitte elämyksellisen päivän monelle vierailijalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!