2014-04-24

Miten lie mopo karkasi?


Kevättomut pois nurkista.

Päätin pestä kasvimökin lasit. Kolme vuorokautta kului, lasipinnat ovat edelleen pesemättä ja piha on kuin hävityksen kauhistus. Sitä se vuosikymmenen paras pääsiäissää ja monen päivän vapaa teettävät.
Ensin tyhjensin mökin kipoista, työkaluista, multasäkeistä, suodatinkankaista, vesitynnyristä, sun muusta tarpeellisesta. Ovat nyt pitkin pihaa. Sitten silmä noteerasi sammalen ja liukkaan niljan peittämät tiilet käytävällä. Tiilet siis ulos; pesen nekin kun ehdin. Mutta ennen sitä täytyi tyhjätä istutuspenkit mullasta.

Kasvualusta oli jo tiivistynyttä. Pois vain.

Syksyllä iloitsin, että kerrankin oli piha ryönästä tyhjä.
Seuraavaksi kannoin ulos jo hieman repsottavat ja roudan nostamat istutuspenkkien reunukset. Maahan lyödyt tukipuut olivat lahonneet, katkesivat, ja pari lautaakin siinä rytäkässä irtosi. Niistä saa vielä hyvää lautaa kompostin seinäksi, joten kiikutin ne kompostin nurkalle vuoroaan odottamaan.
Aikani kun olin rampannut pitkin tiiletöntä käytävää edestakaisin mökkiin ja taas ulos, alkoi maa jalkojeni alla oudosti joustaa. No kappas; sehän on savea. Eihän tiiliä saven päälle voi latoa. Otin lapion ja kottikärryt esiin. Ei lähtenyt pelkästään käytävän alus ulos, vaan koko kasvimökin alalta piti kaivaa. Olen ollut myyrääkin tehokkaampi ja pihalla on nyt muutama mullansekainen savikasa pitkin nurmikkoa.

Saakohan näistä jynssäämälläkään puhtaita?
Tules myyrä katsomaan, miten kekoja tehdään!
Toisena pääsiäispäivänä ajattelin suunnan muuttuvan ja päätin lapioida keskellä pihaa olevan sorakasan kasvimökin lattian pohjaksi. Mitä ihania kiviä soran seasta löytyikään! Onni on omistaa kymmenisen ostoskassia koon mukaan lajiteltuja pyöreitä kiviä. Tiedä vaikka tarvitsisi.
Mutta kasvimökissä on uusi sorapohja, tiiviiksi hypitty ja poljettu. On pääsiäispaisti ja sitruunatorttu touhutessa sulanut. Aivojen sopukassa nakertaa ajatus ylimääräisestä kerroksesta Leca-harkkoja. Saisi paremman kasvualustan ja katon korkeammalle. Ihan pelottaa, mitä sitä ehtii ensi viikonloppuna, kun aurinkoa taas luvattiin.

Pitäisköhän tuo kehikko maalata?




Sorry. This time my story will be only in Finnish, possibly later in English and Chinese.

2 kommenttia:

  1. Voe mahooton sinua! oletkin ollut ahkerana! Mutta tuleepa sitten priima mökki tomaateille ja muille ihanuuksille! :)

    VastaaPoista
  2. Välillä sitä innostuu. Nyt on vielä sellainen keväthurmus menossa. Kyllä se tuosta laantuu syksyä kohti.

    VastaaPoista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!